Klaara Haapanen ja Pyry Qvick Tampereen Ylioppilasteatterin taiteelliseen johtoon

Tampereen Ylioppilasteatterille on valittu uusi taiteellinen johto kaudelle 2019–2020. Tehtävässä aloittavat Klaara Haapanen ja Pyry Qvick. Taiteellisen johdon vastuulla on kauden ohjelmistotarjousten käsittely, ohjelmiston valinta yhteistyössä teatterin hallituksen kanssa sekä esitysten taiteellisessa prosessissa tukeminen.   Klaara Haapanen on Tampereen Konservatoriosta valmistunut ammattitanssija. Tampereen Ylioppilasteatterin jäseneksi hän on liittynyt vuonna 2016. Jäsenyytensä aikana Haapanen on ehtinyt olla mukana jo kolmessa pääohjelmistomme produktiossa. Ensimmäinen produktioista oli kokeilevampaa tyyliä edustanut Mao – Jumala on kaikkialla, toinen suursuosion saavuttanut Zombeja!-musikaali ja kolmas lauantaina 23.2.2019 ensi-iltansa saava SEITSEMÄN.   Haapanen suhtautuu tulevaan kauteen innolla. ”On kunnia saada toimia tässä tehtävässä. Toivon tulevalle kaudelle monipuolisuutta ja uskallusta. Olisi hienoa saada taloon paljon erilaisia luovan tekemisen muotoja”, Haapanen kertoo.   Pyry Qvick opiskelee draamakasvatusta Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Tampereen Ylioppilasteatteriin hän on liittynyt vuonna...

Tampereen Ylioppilasteatterill...

Lue lisää

Ohjaustarjoushaku kaudelle 2018 – 2019 on nyt alkanut

HAKUILMOITUS // Tampereen Ylioppilasteatterin ohjaustarjoushaku 2018–2019   Haemme ohjelmistoomme neljää esitystä kaudelle 2018–2019.   Esitysten ensi-illat tulevat ajoittumaan lähtökohtaisesti marraskuulle 2018, helmikuulle 2019 sekä huhtikuulle 2019. Neljäs mahdollinen ohjelmistopaikka on syyskuu 2018 – mutta otathan huomioon, että tuolloin harjoituskausi tulee olemaan todennäköisesti lyhyempi (1 kk), ja iso osa jäsenistöstämme on kesän (harjoituskauden aikana) muualla, jolloin työryhmän kokoaminen vaatii kenties suurempia ponnistuksia sinulta esityksen ohjaajana.   Haemme monipuolista ja rohkeaa ohjelmistoa, jossa näkyy tekijöidensä kädenjälki. Jäsenistömme koostuu kunnianhimoisista tekijöistä, jotka ovat taitavia teatterin eri osa-alueilla. Tampereen Ylioppilasteatteri sijaitsee erittäin hyvällä paikalla Tampereen keskustassa ja tavoittaa katsojia ikään, sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta.   Emme haastattele kaikkia hakijoita ennen päätösten tekemistä, panosta siis hakemukseesi. Teemme karsintaa hakemusten perusteella, joten muotoile hakemuksesi huolellisesti myös alustavan budjetin osalta. Huomioithan, että teatterimme pyörii...

HAKUILMOITUS // Tampereen Ylio...

Lue lisää

Avoin työpaikka Tampereen Ylioppilasteatterissa

TYÖPAIKKAILMOITUS - TEATTERISIHTEERI   Tampereen Ylioppilasteatteri hakee teatterisihteeriä osaksi monipuolista yhteisöään. Teatterisihteerin tehtävä on vakituinen ja osa-aikainen. Hän on yhdistyksen ainoa vakituinen työntekijä. Työtunteja on keskimäärin 20 viikossa kesä- ja heinäkuuta lukuun ottamatta. Etsimämme teatterisihteeri on innokas, kulttuurialaa jo hieman tunteva, omatoiminen ja innovatiivinen henkilö, jolta onnistuu niin tuotanto- kuin tiedotustehtävätkin. Toivomme, että teatterisihteerillä on aitoa intohimoa kulttuurialaa kohtaan, kokemusta yhdistystoiminnasta, jo hieman osaamista tai tietoa taloushallinnosta sekä hyvät tietotekniset, sosiaaliset ja viestinnälliset taidot. Työ on joustavaa ja sovitettavissa esimerkiksi opiskelun oheen. Tehtävästä maksetaan palkkaa 872 e / kk.   Teatterisihteerin tehtäviin yhdistyksessä kuuluvat mm. seuraavat asiat: - Jäsenasioiden hoito - Taloushallinto yhdessä rahastonhoitajan ja tilitoimiston kanssa - Vastaavana tuottajana toimiminen - Vastaavana tiedottajana toimiminen - Yhteys- ja edustushenkilönä toimiminen - Verkkosivujen päivittäminen - Tiivis yhteistyö ja hyvä kommunikaatio yhdistyksen hallituksen...

TYÖPAIKKAILMOITUS - TEATTERIS...

Lue lisää

Laboratorio 66 -kauhukierros myytiin loppuun ennätysajassa

Jo kolmannen kerran järjestettävä Tampereen Ylioppilasteatterin kauhukierros myytiin tänä vuonna loppuun ennätysajassa. Teemassaan 50-luvun B-luokan laboratoriokauhua ja karmivaa tunnelmaa yhdistelevä kierros osoitti jälleen, miten kekseliäille kauhutapahtumille on kysyntää Tampereella. Yli puolet kierrosajoista varattiin jo ensimmäisenä lippuvarauspäivänä. H-hetki koittaa tänä lauantaina, kun kuukausia valmisteltu kierros avautuu viimein yleisölle. Seuraavan kerran kauhukierrokselle pääsee taas ensi syksynä!...

Jo kolmannen kerran järjestet...

Lue lisää

Teatterin uudet jäsenet testissä Improkurmoottajaisissa

Perjantaina 27.10.2017 Tampereen Ylioppilasteatterin lavalle nousevat teatterin uudet jäsenet! He joutuvat heti pieneen tulikasteeseen, sillä improtapahtuman teemana on kurmoottajaiset. Nyt testaamme tulokkaiden improkestävyyttä! Älä anna uutuuden kuitenkaan hämätä, moni heistä on harrastanut improvisaatioteatteria ennen muissa ryhmissä. Lue lisää kurmoottajaisista (mitä ihmettä se sana edes tarkoittaa?) täältä....

Perjantaina 27.10.2017 Tampere...

Lue lisää

Haastattelussa TaYT:n entinen tuottaja Teija Ryhtä

Tampereen Ylioppilasteatteri etsii uusia tuottajia joukkoonsa!  Seuraavassa tekstissä teatterin entinen tuottaja Teija Ryhtä kertoo omista kokemuksistaan tuottajana.   ”Tulin taloon syksyllä 2013. Ilmoittauduin tuottajaksi, vaikka minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta teatterituottamisesta. Ennen Tampereen Ylioppilasteatteria olin näytellyt n. viisi vuotta eräässä toisessa harrastajateatterissa, mutta koin, että näytteleminen ei ollut enää kiinnostavin teatterin osa-alue itselleni. Pääsin haastattelun kautta sisään, ja jälkikäteen kuulin, että kokemukseni yli 100 hengen ratsastustapahtumien järjestämisestä oli vakuuttanut haastattelijat. Muuta järjestämiskokemusta kannattaa siis haastattelussa korostaa!   Hyppäsin heti taloon sisään tultuani tuottajan saappaisiin. Ensimmäinen näytelmä, jonka tuotin, oli marraskuussa 2013 ensi-iltansa saanut Hirviön lahja. Tuottamisessa auttoi hyvä tuottajapari sekä silloinen teatterisihteeri, jolta saimme hyvän perehdytyksen. Ensimmäisen tuotantokokemuksen jälkeen tuntui siltä, että olimme hyvässä imussa, jossa pääsi taas tekemään entistä paremmin tuotantoa ja rakentamaan...

Tampereen Ylioppilasteatteri e...

Lue lisää

Ilmoittautuminen TaYT:n pääsykokeisiin alkaa 2.8.2017

Tampereen Ylioppilasteatteri hakee uusia jäseniä!   Haluatko tehdä merkityksellistä teatteria? Haluatko kokeilla siipiäsi teatterin eri osa-alueilla?  Entä haluaisitko tehdä tämän kaiken mahtavassa taideyhteisössä? Jokainen täysi-ikäinen on tervetullut hakemaan  ikään tai elämäntilanteeseen katsomatta. Me haluamme juuri sinut osaksi teatterimme mahtavaa jäsenistöä!   Jäsenhakumme on käynnissä 2.-27.8.2017   Haemme tänä vuonna uusia jäseniä kaikille teatterin tekemisen osa-alueille. Erityisesti uusien jäsenien tarve koskee teatterin teknistä ja tuotannollista puolta. Jos sinua siis kiinnostaa näyttelijäntyö, ääni- ja valotekniikka, tuottaminen, käsikirjoittaminen, ohjaaminen, graafinen suunnittelu, puvustus, lavastus tai mikä tahansa teatterin osa-alue, niin älä epäröi hakea.   Näyttelijöiden pääsykokeet ovat kaksipäiväiset: 2.-3.9. Muista osa-alueista kiinnostuneet pyydetään myös saapumaan 2.9 pääsykokeiden aloitusosioon, josta he jatkavat yksilöhaastatteluihin.   Hakijoiden tulee olla 18 vuotta täyttäneitä.       ILMOITTAUTUMINEN   Ilmoittaudu pääsykokeisiin 27.8. mennessä sähköpostilla: teatterisihteeri@tayt.fi   Kerro viestissä koko nimesi ja mistä teatterin osa-alueesta olet kiinnostunut. Kaikille...

Tampereen Ylioppilasteatteri h...

Lue lisää

TaYT:n Tapahtumien yössä luvassa kokoillan improvisoitu näytelmä

Tampereen Ylioppilasteatteri osallistuu jälleen Teatterikesän Tapahtumien yöhön 10.8.2017. Tällä kertaa luvassa on kokoillan improvisoitu näytelmä Ei mitään nähtävää. Kokoillan improvisoitu näytelmä eli pitkä impro on lyhyiden impropelien lisäksi suosittu, mutta haastava, improvisaatioteatterin muoto. Näytelmän improvisaatioharjoituksia ohjaava Henry Pöyhiä kuvaileekin pitkää improa teatterimuotona seuraavasti: "Siinä on kaikki, se on loistava teatterillinen työkalu, jossa saa tutkia kokonaisuutta, näyttelijäntyötä ja dramaturgista kaaosta". Tämä yhdistettynä tunnelmalliseen miljööseen, viilenevään kesäiltaan ja taitaviin näyttelijöihin ei liene ihme, että viime Tapahtumien yön pitkä impro myytiin viimeistä paikkaa myöten loppuun.  Lue lisää näytelmästä ja Varaa liput...

Tampereen Ylioppilasteatteri o...

Lue lisää

TaYT:n pääsykokeet järjestetään 2. – 3.9.2017

Oletko koskaan haaveillut näyttelemisestä, teatteriesityksen tuottamisesta tai vaikkapa äänisuunnittelusta?   Tampereen Ylioppilasteatterin pääsykokeet järjestetään seuraavan kerran 2. - 3.9.2017. Lisätietoa pääsykokeista ilmestyy verkkosivujemme Pääsykokeet-kohtaan elokuun alussa. Seuraa sivujamme tai tykkää meistä Facebookissa saadaksesi ilmoittautumisohjeet ensimmäisenä!...

Oletko koskaan haaveillut näy...

Lue lisää