Uskaltamisen käsikirja pelokkaille vanhemmille
On Ellin ensimmäinen eskaripäivä. Elli on innoissaan, mutta vanhempia pelottaa yksi jos toinenkin asia. Pehmolelusammakko Sikke kertoo Ellille vaietun salaisuuden: myös vanhempia pelottaa joskus! Neuvokas Elli päättää tehdä Siken, Anku-nuken ja ihmemiesrobotti Toukon kanssa vanhemmille oppaan vaikeita tilanteita varten. Ja kaikki neuvothan on käytännössä testattava, ettei käsikirjasta tule tekotieteellinen!
Uskaltamisen käsikirja pelokkaille vanhemmille on vauhdikas musiikkiteatteriesitys 5-8 -vuotiaille lapsille. Tarina on mielikuvituksen seikkailu pelkojen luo ja niiden ylitse. Osallistavassa esityksessä katsojat pääsevät liikkumaan ja toimimaan tarinan sisällä.
Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Karoliina Kuvaja. Sävellyksestä vastaavat Aino Putaala ja Salla Lehtipuu. Putaala on myös tehnyt teoksen äänisuunnittelun. Esityksen lavastuksesta vastaa Heidi Lahtinen ja puvustuksesta työryhmä. Näyttämöllä ovat Nunu Ahtiainen (Sikke), Ronja Jylhä-Vuorio (äiti ja Anku-nukke), Aino Putaala (Elli) ja Sampo Seppä (isä ja ihmemiesrobotti Touko). Ohjaajan assistenttina on toiminut Jaani Leinonen ja tekniikka-ajoista vastaa Sampo Marjakangas. Graafisesta suunnittelun on tehnyt Katja Malinen ja tuotannosta vastaavat Sunna Maijala ja Hanna Lahtinen.
Esitykset:
la 4.2.2017 klo 14 (ensi-ilta)
ke 8.2. klo 18
to 9.2. klo 10
la 11.2. klo 14
su 12.2. klo 14
pe 24.2. klo 18
la 25.2. klo 14
su 26.2. klo 14
su 26.2. klo 18
la 4.3. klo 11
la 4.3. klo 14
su 5.3. klo 14
Kesto n. 45 minuuttia.
Liput: 8 €
Varaa liput
Lipunmyynti myös ovella 1 h ennen esityksen alkua.
Maksutapana Tampereen Ylioppilasteatterin lipunmyynnissä käy vain käteinen.
Esityksen voi myös tilata esimerkiksi päiväkoteihin.
Kuvat: Tero Kairento