Kiitos kaloista

Koska:
27.02.2018 @ 19:00 – 21:15
2018-02-27T19:00:00+02:00
2018-02-27T21:15:00+02:00

”Kyllä pystyn arvioimaan eläimen tunnetilan ihan sillä perusteella, että katson niin paljon luonto-ohjelmia.”

-Satu Sipilä (kd), Tampereen kaupunginvaltuutettu

 

”Miten toiset saavat syntyä mereen ja elää siellä, ja toiset syntyvät altaaseen?”

-Eevertti, delfiini

 

Meri. Onko sellainen olemassa ja kuinka sinne voi päästä? Delfinaariossa syntynyt nuori Eevertti alkaa aavistaa, että myös altaan ulkopuolella saattaa olla elämää. Betonisen allasyksiön seinille alkaa piirtyä haavekuva Merestä, tarinoiden mystisestä alkulähteestä.

 

Eevertin ja muiden delfiinien kohtalo ratkaistaan paikallispolitiikan kiimaisessa lätkäpelissä, jossa on panoksena 20 miljoonan euron tulot alueelle ja toisaalta delfiinien oikeus lajityypilliseen elämään.

 

Kiitos kaloista on puolidokumentaarinen musta komedia Särkänniemen delfinaarion delfiineistä ja niiden ympärillä käydystä keskustelusta. Delfiinit näyttäytyvät yleisölle ja päättäjille iloisina ja leikkisinä vekkuleina, mutta kuinka paljon toisen lajin elämästä on ylipäänsä mahdollista tietää? Kiitos kaloista peilaa ihmisen suhdetta eläimiin ja pohtii vapauden, vallankäytön ja itsemääräämisoikeuden teemoja. Esitystekstin pohjana on osaksi käytetty Tampereen kaupunginvaltuuston keskusteluja, medialähteitä ja muuta dokumentaarista materiaalia. Tapahtumat ovat fiktiivisiä tulkintoja tositapahtumista.

 

TYÖRYHMÄ:

 

Ohjaus: Outi Kautonen
Käsikirjoitus: Olli Vuokko

 

Pukusuunnittelu: Mimosa Norja ja Sara Weck
Eläinnaamiot ja käsinuket: Sara Weck
Lavastus: Laura Kuronen, Toni Pentikäinen, Laura Sairanen + ”valastaja” Mika Pettissalo
Musiikki ja äänisuunnittelu: Jetro Sukkela
Valosuunnittelu: Miika Ruokokoski ja Heikki Tavilampi
Koreografia: Taru Huokkola
Bändi ”Glitter Kittens”: Jetro ”Jetronaattori” Sukkela, Niko Tahvola, Pyry Pynnönen, Jyri Marttunen, Santeri Suvela

 

Graafinen ilme: Renja Nurmi
Tuotanto: Tampereen Ylioppilasteatteri
Tuottajat: Sonja Tiitola ja Milka Santa

 

Lavalla: Erik Forss, Pauliina Heiskanen, Henniina Isoaho, Ronja Jylhä-Vuorio, Tanja Kiiski, Kalle Kotilainen, Iida Putkuri, Jetro Sukkela, Sofia Varjolahti

 

Ensi-ilta 16.2.2018 klo 19 (LOPPUUNVARATTU)

 

Muut esitykset:

 

21.2. klo 19

22.2. klo 19

23.2. klo 19

27.2. klo 19

1.3. klo 19

3.3. klo 19

7.3. klo 19

8.3. klo 19

9.3. klo 19

13.3. klo 19 (LOPPUUNVARATTU)

15.3. klo 19

16.3. klo 19

22.3. klo 19

23.3 klo 19

ja 24.3. klo 19

 

Lippuhinnat: 15 e / 8 e, alennukseen ovat oikeutettuja opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, varus- ja siivilipalvelushenkilöt
Tampereen Ylioppilasteatterin lipunmyynnissä käyvät käteisen lisäksi yleisimmät pankki- ja luottokortit. Lipunmyynti sekä varattujen lippujen lunastus alkavat esityspäivinä klo 18.

 

Varaa liput

 

Ikäsuositus: 13 +

 

Tila ei ole esteetön.

 

Esityksen arvioitu kesto on n. 2 tuntia 15 minuuttia. Se sisältää väliajan.