Ohjaustarjoushaku kauden 2019–2020 ohjelmistoon on auki maaliskuun ajan

Haemme ohjelmistoomme kolmea esitystä kaudelle 2019–2020. Esitysten ensi-illat tulevat ajoittumaan lähtökohtaisesti marraskuulle 2019, helmikuulle 2020 sekä huhtikuulle 2020.   Haemme monipuolista, rohkeaa ja kunnianhimoista ohjelmistoa, joka on tekijöidensä näköinen. Valinnoillamme haluamme mahdollistaa jäsenistöllemme vaihtelevia näkökulmia teatterin työstämiseen.   Tarjoamme ohjaajillemme muunneltavissa olevan teatteritilan sekä innokkaat, aktiiviset ja taitavat harrastajamme kaikille tarvittaville esityksen osa-alueille. Tarjoamme apumme esityksen budjetoinnissa, aikataulutuksessa ja tuotannossa. Tampereen Ylioppilasteatteri sijaitsee hyvällä paikalla Tampereen keskustassa ja se tavoittaa katsojia ikään, sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Teatterimme on toiminut jo vuodesta 1960.   Marraskuun ensi-illaksi haemme esitystä, jonka työryhmä koostuisi pääosin syksyllä 2019 teatterille valittavista uusista jäsenistä kuitenkaan vanhoja jäseniä poislukematta. Marraskuun esityksen ohjaajalta toivomme pedagogisia taitoja, jotta hän voi kehittää uusien jäsenten taiteellisen työn osaamista. Marraskuun esityksen ohjaaja on osana teatterimme uusien jäsenten valintaa...

Haemme ohjelmistoomme kolmea e...

Lue lisää

Klaara Haapanen ja Pyry Qvick Tampereen Ylioppilasteatterin taiteelliseen johtoon

Tampereen Ylioppilasteatterille on valittu uusi taiteellinen johto kaudelle 2019–2020. Tehtävässä aloittavat Klaara Haapanen ja Pyry Qvick. Taiteellisen johdon vastuulla on kauden ohjelmistotarjousten käsittely, ohjelmiston valinta yhteistyössä teatterin hallituksen kanssa sekä esitysten taiteellisessa prosessissa tukeminen.   Klaara Haapanen on Tampereen Konservatoriosta valmistunut ammattitanssija. Tampereen Ylioppilasteatterin jäseneksi hän on liittynyt vuonna 2016. Jäsenyytensä aikana Haapanen on ehtinyt olla mukana jo kolmessa pääohjelmistomme produktiossa. Ensimmäinen produktioista oli kokeilevampaa tyyliä edustanut Mao – Jumala on kaikkialla, toinen suursuosion saavuttanut Zombeja!-musikaali ja kolmas lauantaina 23.2.2019 ensi-iltansa saava SEITSEMÄN.   Haapanen suhtautuu tulevaan kauteen innolla. ”On kunnia saada toimia tässä tehtävässä. Toivon tulevalle kaudelle monipuolisuutta ja uskallusta. Olisi hienoa saada taloon paljon erilaisia luovan tekemisen muotoja”, Haapanen kertoo.   Pyry Qvick opiskelee draamakasvatusta Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Tampereen Ylioppilasteatteriin hän on liittynyt vuonna...

Tampereen Ylioppilasteatterill...

Lue lisää